tiistaina, marraskuuta 07, 2006

Kuka on Linus Torvalds?

Heipä vaan. Tällä hetkellä istuskelen ATK-tunnilla modernissa ATK-luokassamme, jossa on oikein hienot 17" tft-näytöt, sekä käyttöjärjestelmänä Linux Ubuntu.

Kun valitsin ATK:n valinnaiseksi, kuvittelin että täällä voisi oppiakin jotain ja tehdä välillä jotain hauskaa, mutta tosiasia on että suurimmalla osasta tunneista olemme vain opiskelleet ennestään tuttuja asioita. Huoh.

Jaha, opettaja häätää Bloggerista pois vastaamaan kysymyksiin, kuten "Mikä on Linux?". Jassoo.

sunnuntaina, marraskuuta 05, 2006

Kävele muutaman kilometrin lenkki ja mielesi on taas virkeä

Jälleen kerran tämäkin viikonloppu vietettiin lähinnä tietokoneen kanssa. Eilinen päivä ei ollut mitenkään tapahtumarikas, sillä istuin tietokoneella noin 10 tuntia..

Tänään sain vähän ulkoiltuakin. Kävelin kirkonkylän ympäri pienen lenkin ja heti oli virkeämpi olo. Että tuolla ulkona on kaunista. Räpsäisin sen kunniaksi muutaman kuvan, joista parhaaksi osoittautui alla oleva.

(napsauttamalla kuvaa se aukeaa isommaksi!)

Luntaa

Hyvää sunnuntai-illan jatkoja ja ensi viikolla lisää (toivottavasti) parempaa luettavaa!

torstaina, marraskuuta 02, 2006

DigiExpo häämöttää


Huomenna on taas se aika vuodesta. Vuoden kovin pelitapahtuma, DigiExpo avaa porttinsa Helsingin messukeskuksessa.

Itse lähden isäni kanssa liikkeelle täältä noin kahden maissa, joten paikalla olemme siinä kolmen aikoihin. Aikaa messuille jää noin neljä tuntia, jonka toivon riittävän. Kaverini Zocket saapuu paikalle hieman myöhempään, koska pääsee lukiosta vasta kolmelta, eikä sieltä oikeen voi lähteä kesken kaiken pois. Niin, minähän siis pääsen pois koulusta yhden tunnin aikaisemmin. Olisipa tällaisia messuja useamminkin.

Olin paikalla myös viime vuonna - mukanani Zocket. Hauskaa riitti ja pelattavaa oli mukava määrä. Viime vuonna kova sana oli Xbox 360, jota pääsin ensimmäistä kertaa testaamaan.. Aah, muistan vieläkin sen tunteen kun sain XO:n kompaktin ohjaimen käteeni ja kaahasin Project Gotham Racing 3:ssa. Läiskäsenpä tuohon yhden kuvan viime vuoden messuista, jonka nappasin.

Minut löytää Exposta huomenna 15-19 aikavälillä, eli messujen loppuun saakka ajateltiin siellä pysyä. Meikäläisen tunnistaa katu-uskottavasta pukeutumisesta ja lievästä hymystä. No.. ei nyt ehkä ihan, kyllä te minut saatatte tunnistaa, jos olette joskus löytäneet minut IHQ-Gallerian puolelta.

Kommentoikaa ihmeessä, jos olette menossa. Nähdään siellä, tsau!

keskiviikkona, marraskuuta 01, 2006

Let it snow

Nyt on meidän Vinski tehnyt älyttömän pahan virheen! En ole bloggannut tänne kahteen päivään.. ja arvatkaapa vielä mitä. Eilen olisi ollut todellinen bloggaamisen aihe, sillä saimme vihdoinkin tänne Siuntioon LUNTA! Nyt ulkoolta kuuluu ihana tuulen vimma ja puut ovat täynnä tuota valkoista ainetta (ei kaksimielisyyttä, kiitos).

Innostuin eilen suuresti koulussa, kun katsoin ulos ja näin pihan olevan täynnä lunta. En tiedä miksi pidän niin kovasti lumesta. Ehkä rakastan valkoista. Tai sitten tykkään napata lumihiutaleita kielelläni. Jaa-a, ken tietää.

Eilen oli ihan pirun kylmä odottaessamme bussia - joka vielä myöhästyi noin 20min.. huoh, joutui siinä pakkasessa seisoskella ilman pipoa ja hanskoja. Tänään otin jo kyseiset vaatekappaleet messiin, ettei tule vilu.

En ole vielä ehtinyt mennä ulos valokuvaamaan kaunista talvimaisemaa, ja kun pimeäkin tulee niin äkkiä, pitäisi minun mennä suoraan koulun jälkeen kameran kanssa kikkailemaan. Voisihan sitä joku päivä muutaman minuutin sille uhrata. Se vain risoo, kun kamerani sattuu olemaan sen verran scheisseä laatua, että sillä on turha mitään squarin kuvausten kaltaisia teoksia saada.

Tosin äskön nappasin ikkunani läpi pari suttuista kuvaa, joista toisen voisi täällä julkaista. Olkaas hyvät.. (Parempaa kamaa saattaa tulla myöhemmässä vaiheessa, jos onnistun kamerallani saamaan jotain aikaiseksi!)

(napsauttamalla kuvia ne aukeavat isommiksi!)

Lunta

Lunta